Tiedän, se meni jo, mutta jouluahan voisi juhlia koko vuoden! Joulu on maailman paras juhla.

Olin joulun perheeni kanssa, tottakai, koska poikaystäväni ei juhli joulua.

Joulu on aina yhtä hauska, mutta silti niin raskasta. Varsinkin veljelleni.

Mutta en minäkään väitä, ettei minusta tunnu pahalta. Se kipu, se ikävä. Ne kyyneleet, ne vuodatetaan sinun muistollesi. 

Mutta tiedän, ettei mikään muutu enää entiselleen.

Oispa kaikki niinkuin joskus silloin ennen

Onneksi kukaan ei ole unohtanut niitä aikoja. Kaikki ne leikit, mitä silloin leikittiin. Kaikki ne hetket, mitä yhdessä koettiin. Juostiin toisiamme karkuun, ja se oli silloin hauskaa. Ei siitä nykyään saisi mitään irti. Sitten kiukuteltiin, kun tuli aika kasata kaikki tavarat ja mennä takaisin kotiin.

Meitä oli silloin viisi. Siitä karhukoplasta meitä on jäljellä enää neljä. Menetykset sattuvat, mutta muistot eivät kuole koskaan.

Löysin vanhan valokuvan. Siinä olemme me ja iso lumiukko. Ainakin kaksimetrinen! Minä ainakin muistan sen. Se oli uskomattoman hienoa, pyöriä lumessa ja rakennella isoa lumiukkoa. Heittelimme toisiamme lumipalloilla. Ja kaikki olimme lopulta ihan lumisia. Oi se talvi oli kultaa! Siitä hetkestä me saamme kiittää toisiamme.

Kukaan meistä ei ole henkisesti kehittynyt yhtään. Olemme kaikki samanlaisia pikkulapsia kahdeksan vuotta myöhemmin. Meillä on omat elämät, uudet ystävät, mutta silti me kaikki olemme yhtä. Emmekä koskaan eroa.

Nyt on uus päivä ja taas uudet kujeet
Metkut on samat leikkikentät vaan suurentuneet

Älä pelkää. Kukaan ei lähde luotasi. Se on vain yksi vaihe, mikä sinun pitää käydä läpi, vaikket koskaan pysty siitä luopumaan. Se voi tuntua väärältä, tiedän sen, mutta näin Herramme on määrännyt, eikä meistä kukaan ole kyseenalaistamaan hänen asettamiaan asioita. Joskus kaikki menee niin vaikeasti. Täydellisyyttä ei saavuta milloinkaan, mutta jokaisen esteen ylitettyäsi olet lähempänä sitä.

Kukaan ei voi sanoa, että tietää, miltä sinusta tuntuu. Vaikka olisi tuon saman kokenut. Jokainen tuntee asiat eri tavalla. Jokaisen elämä on erilainen. Ei ole samanlaisuutta. On vain sattumia, jotka näyttävät jostain kulmasta katsottuna täysin toistensa kopioilta. Joten katso syvemmälle. Siellä sinä olet. Erilainen kuin ennen. Ehkä hieman viisaampi, tai jotain aivan muuta.

Ja vaikka se olisi kärsimystä, me kärsimme kanssasi. Vaikka tuntisit tuskaa, me tuntisimme sen saman tuskan sisällämme. Vaikka sinä vuodattaisit kyyneleitä epätoivosi takia, me olemme vierelläsi ja pidämme sinua lähellämme, koska olet meille rakas. Vaikka tuntuu siltä, ettet jaksa enää, me tahdomme vain kertoa, ettet tee mitään paremmaksi, jos jätät tämän maailman. Kaikki tämä on vain elämää.

Minä suojelen sinua kaikelta
Mitä ikinä keksitkin pelätä
Ei ole sellaista pimeää
Jota minun hento käteni ei torjuisi

Ehkä se on tyhmää kosia toista noin. Tämän kaiken jälkeen. Silti olen onnellisempi, kuin koskaan. En jaksaisi enää ajatella sitä tyhmää riitaa. Mutta onneksi siitä päästiin yli. Veljeni on onnellisempi, kuin kukaan muu ulkopuolinen. Hän sanoi, että lopulta hyväksyy sinut elämääni. Sitä hän on yrittänyt tehdä jo puoli vuotta.

Olen tyytyväinen elämääni nyt, kun saan istua sohvalla kainalossasi, suudella pehmeitä huuliasi, halata sinun kehoasi, haistaa tuoksusi täällä, herätä aamulla ääneesi, nähdä sinut iloisena siinä, vieressäni. Ikuisesti.

Halauksesi oli niin hellä. Sitä olin kaivannut. Se halaus kuitenkin päätti juttutuokiomme ja nyt kaipaan sitä halausta taas. Katsoit syvälle silmiin, kun puhuit. Sait oloni paremmaksi, joten pääsin pois. Kiitos. En olisi enää kestänyt siellä.

Vaikea alamäkeni alkoi, kun lähdit. En tehnyt mitään. En päästänyt ketään sisään. Edes veljeäni. Elämäni rankimmat päivät tuntuvat toinen toistaan pidemmiltä. Lopulta paras ystäväni lähes murtautui sisään. Torstain jälkeen hän on käynyt täällä joka päivä. Hän ei kerro missä olet. En ole vihainen. Sinulla on yksityisyytesi. Sinulla on lupa olla siellä missä haluat. Olethan lähes aikuinen!

Maanantai oli ainut päivä, jolloin menin kouluun. En mennyt tänäänkään. Kuulemani mukaan sinä olet ollut siellä joka päivä. Paitsi maanantaina. Jostain syystä en tunne mitään. En tiedä, olenko surullinen, vai oliko tämä sittenkin hyvä juttu.. Kaikki on pysähtynyt.

Ruokailunikaan eivät ole olleet mitkään mahtavat. Viime viikon elin energiajuomilla ja suklaalla.Viikonloppuna laitoin suustani alas einespitsaa. Sitä minulla on viikoksi jääkaapissa.

Koiramme pyörii jaloissani. Mitähän se ajattelee, kun sinä et olekaan täällä? Näkeekö se, että minulla on paha olo? Tahtoisiko se lohduttaa minua? Vai tahtooko se karata ja juosta luoksesi? Pääsisimpä koiran pään sisään. Pääsisimpä sinun pääsi sisään.

Jos tulisit takaisin, tekisit minut onnelliseksi. Jos tulsit takaisin, tekisit elämästäni taas helppoa. Jos tulisit takaisin, kukaan viaton ei kärsisi. Nyt kärsii, tiedän. Rakas ystäväni menettää yöunensa, koska pelkää minun puolestani. Meidän puolestamme. En tarkoita viattomalla itseäni. MINÄ EN OLE TÄSSÄ ASIASSA VIATON! Päinvastoin.

Miksi joku YRITTÄÄ muuttaa itseään muiden vuoksi?

Miksi joku YRITTÄÄ saada itselleen jotain tyyppiä, joka ei ole tippaakaan kiinnostunut hänestä?

Miksi joku YRITTÄÄ etsiä onneaan YRITTÄMISESTÄ?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Miksi minä yritän enää? Miksi minä luulen, että elämäni enää palautuisi ennalleen. En voi olla, niinkuin elämäni olisi pelkkää onnea. Tämä on syvin kuoppa, minne olen koskaan vajonnut. En jaksa enää välittää elämästäni ja itsestäni. En edes muista. En osaa elää ilman elämäni rakkainta ihmistä, jonka omalla tyrimiselläni ajoin pois. En tiedä tuleeko hän koskaan takaisin. En tiedä, näenkö häntä enää koskaan. Ja jos han tulee, en tiedä, olenko silloin enää olemassa.

Nyt on jo toinen päivä, kun kyhjötän yksi asuntomme nurkissa. Puhelin pois päältä. Edes sinä et ovikelloa soittele. Et ottanut avaimia mukaan. Et varmaan tulekaan takaisin. Kaikki lupaavat, että sinä tulet vielä, mutta ei sinusta voi olla koskaan varma. Rakastan luonnettasi. Olet niin jääräpäinen. Koituuko se nyt kohtaloksemme? Kuihdun henkisesti joka hetki. Kohta minusta ei ole enää jäljellä mitään. En syö, en nuku. Ajattelen vain sinua.

Sanoin jotain, mitä minun ei olisi pitänyt. "Vihaisena ihminen sanoo asioita ilman mitään kontrollia", ei lohduta. Olin vihainen. SO WHAT! Sanoin sen kuitenkin ja SE oli virhe. Tiedän nyt, etten minä sitä oikeasti tarkoittanut, mutta ei voi siirtyä ajassa taaksepäin. Vaikka haluaisin.

Voiko nämä kaksi tarinaa enää palata samaan satukirjaan? Silloin, kun aloitin uuden luvun elämässäni, uskoin, etten voi koskaan rakastua. Ennen, kuin tunsin vielä kokonaan itseäni, en edes uskonut tällaiseen rakkauteen. En uskonut, että kahden pojan suhde voi kestää. Nyt uskon. Ja tahdon, että tämä kestäisi. Toivottavasti tämä vain vahvistaa. Myöskään "Se mikä ei tapa, vahvistaa" sanonta ei helpota. Koska tämä tappaa.